Sivut

torstai 8. toukokuuta 2014

Hiljainen hetki

Joku varmaan huomasikin, että aloittelin kirjoittelemaan aika tiuhaan tahtiin ja nyt on ollut ihan hiljaista reilun viikon ajan. Ei, en ole unohtanut tms., vaan hiljaisuus johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei ole mitään kirjoitettavaa.
Normaalisti luen joka viikko keskimäärin kaksi kirjaa tai kiireisempänä viikkona yhden, mutta nyt on koulupuristus ollut niin kovaa, että oon vieläkin lukemassa samaa kirjaa, jonka aloitin vajaa kolme viikkoa sitten. Mulla ei siis ole oikeen mitään aineistoa, mistä kirjoittaa, koska ainoat kirjat, joiden parissa oon aikaa viettänyt, ovat koulukirjat.

Hiljaisuutta jatkuu todennäköisesti vielä ainakin ensiviikon, koska olen keskiviikkona lähdössä Pariisiin opintomatkalle ja paluu on seuraavana maanantaina. Koitan siinä matkan aikana ainakin yhden kirjan lueskella ja mahdollisesti, jos ehdin, kaksikin, joten saatte jäädä odottelemaan paria arviointia. Lentokentältä toivottavasti tarttuu mukaan pari pokkaria halvalla ja jos rehellisiä ollaan niin voisin kyllä viettää koko matkan Pariisin kirjakaupoissa (katellut olen jo kuvia kaikista iiiiiiisooista kirjakaupoista ja toivottavasti pääsis jossain niistäkin piipahtaas). Voipi olla, että heittelen tännekin muutaman reissukuvan.
Näkyillään siis parin viikon päästä!

-Tuuli

2 kommenttia: