Sivut

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kirjasarjat, jotka haluan aloittaa

The Infernal Devices -trilogia, 
kirjoittanut Cassandra Clare

Kuvan lähde

Rakastan Cassandar Clarea ja The Mortal Instruments (suom. Varjojen kaupungit) -sarjaa, joten jos tämä trilogia osoittautuu edes puoliks yhtä hyväksi kuin edellä mainittu sarja, tulee se olemaan ehdottomasti lukemisen arvoinen. Lisäksi olen kuullut paljon positiivista kommenttia kirjoista, joten todella odotan sarjan lukemista.

Trilogia kertoo varjometsästäjistä, jotka ovat monelle tulleet tutuksi jo Mortal Instruments -sarjan kautta. Kirjat sijoittuvat viktoriaaniseen Englantiin, kymmenen vuotta sen jälkeen, kun varjometsästäjät ja alamaailman asukkaat (vampyyrit, ihmissudet, keijut, velhot yms.) ovat tehneet rauhansopimuksen keskenään.
Ensimmäinen kirja, Clockwork Angel, kertoo Tessa Graysta, joka etsii kadonnutta veljeään ja siinä samalla itseään.
Kirjoja ei ole suomennettu.


The Lunar Chronicles -sarja,
kirjoittanut Marissa Mayer

Kuvan lähde


Tästä sarjasta sain tietää YouTuben kautta. En ole lukenut aikaisemmin mitään vastaavaa, mutta nämä sci-fi versiot tunnetuista saduista kuulostavat eittäin mielenkiintoisilta. Sarjasta on tähän mennessä ilmestynyt kolme osaa: Cinder, Scarlet ja Cress, ja neljännen kirjan, Winter, pitäisi ilmestyä 2015. En vaan malta odottaa, että saan näppini näihin. Kannet ovat kerrassaan upeita! Sarjaa ei tietääkseni ole suomennettu.
Ensimmäinen kirja, Cinder, perustuu Tuhkimoon ja se kertoo tytöstä, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi robotti. Mukana on perinteisiä elementtejä alkuperäisestä tarinasta, kuten ilkeä äitipuoli, siskopuolet ja prinssi.
Sarjan toinen osa, Scarlet, puolestaan perustuu Punahilkkaan. Scarlet Benoit lähtee etsimään kadonnutta isoäitiään ja matkalla törmää moniin ongelmiin.
Kolmas osa, Cress, perustuu Tähkäpäähän ja kirjaan mahtuu mukaan sarjan edellisten kirjojenkin päähenkilöt.
Sarjan neljäs kirja, Winter perustuu Lumikkiin, ja se tulee ulos vuonna 2015.


Daughter of Smoke and Bone -trilogia,
kirjoittanut Laini Taylor 

Kuvan lähde

Myös tähän sarjaan tutustuin YouTuben kautta ja monelta taholta olen kuullut erityisesti Taylorin upeasta kirjoittamisesta. Sarjan kolmas kirja, Gods and Monsters, ilmestyi vasta aivan äskettäin (8.4.). Lisäksi vielä nämäkin kannet ovat aivan upeita!
Trilogia seuraa 17-vuotiasta Karouta, jonka kasvattivat olennot nimeltä chimaerat. Hänen täytyy tehdä olentojen hänelle luovuttamia tehtäviä, kuten kerätä hampaita sijaisisälleen. Karou ei tiedä mitä varten hampaat ovat. Lisäksi mies, joka omistaa tuliset siivet sekä silmät, ja joka on viettänyt aikaansa polttamalla kädenjälkiä oviin ympäri maailmaa, haluaa tappaa Karoun.
Juoni kuulostaa salaperäiseltä ja mielenkiintoiselta, joten odotan innolla tämänkin lukemista. En tiedä onko kirjasarjaa suomennettu.

Siinäpä nuo pahiten himoitsemani sarjat. Jos jollakin tulee mieleen muita sarjoja, joista saattasin tykätä tai mistä olette itse pitäneet erityisesti, niin kommentoikaa ihmessä alle!


-Tuuli

2 kommenttia:

  1. Jään lueskelemaan, meillä on nii sama lukumaku että täältä saa kyllä hyviä lukuvinkkejä! Itsekin olen monta kertaa näpertänyt tuota claren sarjaa ja meinannut ostaa. Joku päivä kyllä käyn ostaa sen ekan kirjan englanniks

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät! uudet lukijat aina tervetulleita

      Poista